Evi Rantanen
HallintopäällikköVuonna 2010 hain ensimmäistä oman alan työpaikkaani ja sain kutsun Hefmecille työhaastatteluun. Muistan vieläkin missä olin, kun vastasin puhelimeen ja kuinka paljon minua jännitti, kun seuraavalla viikolla astuin Hefmecin toimistoon sisään. Aika nopeasti haastattelun aikana minulle valkeni, että tässä työpaikassa on jotain poikkeuksellista. Minuun suhtauduttiin jo haastattelussa siten, kuin olisin ollut yrityksen työntekijä. Ihmettelin, miten heillä oli antaa näin paljon aikaa haastattelulle ja minulle. Haastattelusta jäi päällimmäisenä mieleen vuorovaikutus. Olin kai varautunut jonkinlaiseen kysymys-vastaus -tyyppiseen tenttiin aiempien kokemusteni pohjalta. Toki tiukkoja kysymyksiäkin esitettiin, mutta avoimen rennossa ja ennen kaikkea keskustelevassa ilmapiirissä. Tiesin haastattelun jälkeen todella hyvin millaiseen tehtävään ja ennen kaikkea millaiseen yrityskulttuuriin olisin astumassa, mikäli paikkaa tarjottaisiin minulle.
Tänä päivänä olen itse ottamassa hakijoita vastaan, kun he tulevat toimistollemme haastatteluun. Olen luultavasti soitellut heidän kanssaan jo aiemmin, mutta silti aistin usein sen saman jännityksen, mikä itsellänikin oli. Pyrin joka kerta palauttamaan mieleen, miten minuun aikanaan työnhakijana suhtauduttiin ja mitä nyt voisin itse tehdä hyvän hakijakokemuksen eteen. Vaikka emme päätyisikään allekirjoittamaan työsopimusta, tavoitteeni on, että kanssakäyminen Hefmecin kanssa jää hakijan mieleen ennen kaikkea positiivisena kokemuksena. Ja mikäli käy niin onnekkaasti, että saamme hakijasta uuden työkaverin, on saatu luotua paras mahdollinen pohja alkavalle työsuhteelle. Meille on tärkeää, että työntekijä tietää jo ennen työsopimuksen allekirjoittamista millaiseen työyhteisöön hän on tulossa ja miten meillä asioihin suhtaudutaan. Mitkä ovat ne työtämme ohjaavat ajatusmallit, joita myös leikkisästi Hefaistoksen Geeneiksi kutsumme.
Ensivaikutelmani tästä työpaikasta pitää edelleen paikkaansa. Töihin on joka päivä kiva tulla. Siitä kuuluu kiitos ennen kaikkea mutkattomalle työyhteisöllemme, jossa ollaan aina valmiita auttamaan ja sparraamaan kaveria.
Hefmecissä vuodesta 2010